Synnyinseudultaan Keski-Suomen Laukaasta äitini perhe muutti isän kuoleman jälkeen 1920-luvulla Viipuriin, missä leskiäiti elätti vaatturina itsensä ja kolme tytärtään. Viipuri edusti vilkkaampaa elämää ja keskustelua vieraillakin kielillä. Äitini nuorempine sisarineen eli nuoruutensa monikulttuurisessa Vipurissa, opiskeli parturikampaajaksi ja hakeutui 1930-luvulla Riihimäelle. Synnyin Riihimäen kauppalassa vuonna 1940. Muistan lapsena kuulleeni äidiltä esimerkkinä viron kielestä sananparren ” Üks köige eest, köik ühe eest” (Yksi kaikkien puolesta, kaikki yhden puolesta). Samalla selvisi, että Virossa puhuttiin sukulaiskieltä, ja että sodassa valtaamisen jälkeen Viro oli liitetty Neuvostoliittoon 1940-luvun alussa.

Ylioppilaana liityin vuonna 1959 Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakuntaan, jonka ystävyysosakuntia olivat vuodesta 1929 lukien virolaiset mieskorporaatio Sakala ja naiskorporaatio Filiae Patriae, jotka olivat isolla ryhmällä vierailemassa HO:n kesäjuhlilla 1930 Sysmässä. Kun Sakala oli perustettu vuoden 1909 marraskuussa, vieraili sen 17 jäsentä seuraavassa kuussa Hämäläis-Osakunnassa ja osallistui pikkujouluihin. Tartossa vuoteen 1940 saakka toimineet ylioppilaskorporaatiot oli Neuvosto-Virossa kielletty, joten hämäläiset ja muitten maakuntien osakunnat pitivät yhteyttä Ruotsissa toimivien pakolaiskorporaatioitten kanssa. Osakunta ja korporaatiot lähettivät kaksi edustajaansa toinen toistensa vuosijuhliin sekä virolaiset lisäksi kaksi miestä ja kaksi naista HO:n keväisiin Narsissitanssiaisiin. Osakunnan sadoille uusille jäsenille kerrottiin ystävyysvuorovaikutuksen perinteestä ja käytännöstä fuksikoulutuksessa. Osakunnan Pienen Juhlasalin seinällä olivat Filiae Patriaen sekä  Sakalan vaakunat ja jälkimmäisessä tutut sanat ”Üks köige eest köik ühe eest”. 

Korp! Sakalan lakkini oli vuoteen 1964 asti akateemisen isäni Vello Sootsin lakki. Kuva: Esa Peltonen.

Ruotsin sakalanus Hillar Tarning oli HO:n stipendiaattina vuosina 1958 – 1961 sen toiminnassa mukana. Hän opiskeli Helsingin yliopiston voimistelulaitoksella, oli osakunnan koripalloseuran jäsen ja aktiivinen shakkikerholainen, johon monet tutustuivat niin osakuntabaarissa kuin teeilloissa ja muissa tilaisuuksissa. Hän ohjasi osakunnan vironkielen opintopiiriä. Valmistuttuaan 1961 voimistelunopettajaksi Tarning palasi Tukholmaan, missä hänen koripallotaitojaan tarvittiin.

Hän oli yksi kuudesta virolaisesta, joita vuodesta 1955 lähtien oli pelannut Ruotsin maajoukkueessa ja 1964-65 hän valmensi Ruotsin naismaajoukkuetta. Toiselle Sakalan jäsenelle, Udo Tohverille, ehti kertyä 21 maaottelua Ruotsin edustusjoukkueessa. Hillar Tarningin jälkeen HO:n stipendiaatiksi tuli syksyllä 1961 New Yorkista Filiae Patriaen jäsen Epp Ojamaa, joka opiskeli yliopistolla viroa ja suomea. Hänkin osallistui osakunnan monipuoliseen toimintaan, varsinkin tyttöjen kerhoon. Hän asui Domus Academicassa, missä hänen ja kämppiksensä huoneessa olimme kerran iltaa istumassa. Helsingin yliopiston vironkielen lehtori Eeva Niinimaa leikitti osanottajia virolaisilla laululeikeillä, joiden monien säkeistöjen toistuvilla osilla saimme oppia viroa ja runsailla istumisilla ja nousemisilla perusteellista liikuntoa. Yksi Eppin opiskelutovereista oli myös new yorkilainen Kadri Niider.  

Syksyllä 1961 olin osakunnan toiminnanohjaaja ja Mikko Kivimäki sen sihteeri, kun olimme korp. Sakalan vuosijuhlassa Tukholmassa. Säännöllisten vierailujen lisäksi Sakala-yhteyksien vaaliminen oli esillä 1930-luvulla Tartossa opiskelleitten ja Sakalaan liittyneitten vanhojen hämäläis-osakuntalaisten ystäväpiirissä, joka oli saanut nimen Tappura-seura Sakalan perustajiin kuuluneen Suomen kunniakonsulin Oskar  Rütlin (1871 – 1949) suomalaisen vaimon kotitilan mukaan. Suomen sakalanusten piiri sai vahvistusta parista nuoresta osakuntalaisesta vuosittain. Kokousten lisäksi Tappura järjesti retkiä, joilla aika ajoin olivat virolaiset stipendiaatit mukana. Kerran tutustumisen kohteena oli Porvoo. Sibeliusakatemiassa laulua opiskellut Ive Ainso ja pianoa opiskellut Krista Nieländer viihtyivät myös HO:ssa, ja usein esittivät sen juhlissa oopperalauluja. Olin yhtenä osakunnan toimihenkilöistä, jotka 1960-luvun alussa isännöivät ystävyyskorporaatioitten/ osakuntien vieraita vuosijuhlien ja Narsissitanssiaisten yhteydessä. Iltoja käytettiin myös Lilla Teatterissa ja yliopiston juhlasalin konserteissa sekä Hämeeseen suunnatuilla retkillä. 

1964 minut otettiin Tappuran kokouksessa Sakalan rebaseksi. Sain tuolloin akateemiseksi isäkseni Toronton sakalanuksen, fyysikko Vello Sootsin, joka oli tuolloin HO:n stipendiaattina ja post-graduate opiskelijana. Hänen myötävaikutuksellaan liityin jäseneksi Sakalaan sen 55-vuotisjuhlan yhteydessä marraskuussa Tukholmassa. Ystävyyskorporaation nauhan moni HO:n virkailija sai vuosittain vierailujen ja vastavierailujen yhteydessä, mutta Sakalan lakin jäsenyyden merkiksi ennen minua sotien jälkeen oli saanut 1950-luvulla vain Ossi Arohonka, Tartossa 1930-luvulla liittyneen Eino Arohongan veli. Juhlapäivien aikana kerroin Rein Seppille suunnittelevani kesälle matkaa Michiganiin, jolloin Rein kutsui minut ulottamaan kesälomamatkani Torontoonkin, missä hän viettäisi kesää perheineen omien vanhempiensa luona. 

Pääosan kesästä 1965 asuin Grand Ledgessä Michiganissa tuttavaperheessä, missä sisareni oli ollut vaihto-oppilaana. Elokuulla vierailin Torontossa ja sain tutustua Seppin kolmeen sukupolveen ja kuulla virolaisten elämästä siellä. New Yorkissa vietin muutaman päivän turistina ja löysin puhelinluettelosta Kadri Niiderin, joka myös oli opiskellut 1961 Helsingissä. Hän tiesi kertoa,että sopivasti lähimpänä viikonloppuna on Epp Ojamaan sisaren häät New Jerseyssä, mihin yhdessä lähdimme bussilla. Häät osoittautuivat laajan virolaisyhteisön iloiseksi kesäjuhlaksi. Yövyimme Ojamaan perheen luona ja palasimme Eppin Saabin kyydissä NY:kiin. Mukana oli myös hääpari, kun me viisi teimme yhden päivän tutustumisretken, joka sisälsi Greenwich Willagen, Cloistersin, sightseeingiä ja nuorenparin vielä huonekaluja odottavan kodin. Olohuoneen matolla istuen takkatulen loisteessa nautimme iltateet. 

HO:n ensimmäinen charter-lento Kar-Airin (?) koneella näki päivänvalon 1969, jolloin joukolla osallistuttiin Korp! Sakalan 60-vuotisjuhlaan Tukholmassa. Mukaan lähti runsaasti osakunnan luottamushenkilöitä ja jäseniä sekä menneitten vuosikymmenten suomalaisia sakalanuksia (Tappuran jäseniä) joista monet puolisoineen. Juhlan yhteydessä neljä HO:n aiempaa aktivistia liittyi Sakalan jäseniksi: Erkki Leino, Kalle Pietilä, Pekka Räty ja Jouko Vartiainen. Kymmenen vuotta myöhemmin korporaation 70-vuotisjuhlan yhteydessä 1979 myös Kari Tavailasta tuli sen jäsen Tukholmassa.

1964 tapahtunut tasavallan presidentti Urho Kekkosen vierailu Tarttoon ja pian sen jälkeen alkanut säännöllinen laivaliikenne Tallinnan ja Helsingin välillä lähensivät naapurimaita. Naapurin televisioaseman näkyminen ja varsinkin yhdessä tuotettu sarja ”Söpruslinnat” , ystävyyskaupungit, tietokilpailuineen ilahduttivat katsojia molemmin puolin Suomenlahtea 1960-luvun lopulla.

Tappura teki retken jäsenensä metsänhoitaja Atro Karimaan luo Teiskoon 1960-luvun jälkipuolella. 1970-luvulla seuran toiminta väheni ja kokoukset harvenivat. Kiinnostavaa on, että Suomen yleinen suhtautuminen pakolaisapuun oli kehittynyt myönteiseksi, kun Hämäläis-Osakunta päätti 1970 irtisanoa ystävyyssopimukset kahden virolaiskorporaation kanssa. Stipendien myöntäminen olisi saattanut hiljentyä myös sen takia, että pakolaiskorporaatioilla ei ollut nuoria jäseniä, jotka olisivat hyötyneet opiskelusta Helsingissä. HO:n tylyssä päätöksessä mainittiin, että keskinäiset vierailut voivat jatkua ystävyyssopimuksen irtisanomisesta huolimatta.

1974 julkaistussa Sakalan viiden vuoden välein Tukholmassa julkaistussa aikakirjassa ”Verbum habet Sakala” suomalaisten kädenjälkeä esiintyi monilla sivuilla. Vanhimpia kirjoituksia olivat nuoren Henrik Gananderin  Hautakirjoitus 1700-luvun alulta ja A.E. Saarimaan kuvaus sakalanusten juhlista 1911 käännettyinä viroksi. Tartossa Sakalaan liittyneet Kalervo Hyppölä ja Veikko Lahdenpää kirjoittivat viroksi. Edellinen kertoi Kaukaasiassa 1964 kohtaamastaan virolaisesta ”Neeme küla”:n asukkaasta ja jälkimmäinen puolestaan vierailustaan Toronton virolaisten luona 1967, mihin sisältyi mm. jälleennäkeminen hänen akateemisen isoisänsä Evald Tikenbergin kanssa. Tiedemiehenä Suomen vanhempi sakalanus, fonetiikan professori Antti Sovijärvi kirjoitti englanniksi ihmisäänestä: ”How does our Voice Reflect the Habits and Routines of our Work”. Minun nuoremman sakalanuksen kirjoittamani lyhyt juttu oli nimeltään ”Small National Units and Minor Language Groups” ja se käsitteli pienten kielten ja vieraitten kielten ymmärtämisen ansioita. Kirjan Ruotsin koondista koskevassa katsauksessa Valantin Reose kirjoittaa 1960 luvun jäsenilloista, joissa Jouko Vesikansan ja Sten Karlingin kaitaelokuvat ja esitelmät ”tänäpäeva Eestist” menivät sakalanusten tunteisiin.

Seitsemän Tukholman sakalanusta ja neljä puolisoa kävi Suomessa 12.-14.6. 1981 vierailulla. Heitä luotsasi kuusi Suomen sakalanusta. Helsingin sightseeingin jälkeen tutustuttiin Osakuntaan. Kari Tavaila toimi oppaana bussimatkalla – ensin Tampereelle, missä ryhmä tapasi HO:n aikaisemman kuraattorin, Aamulehden päätoimittaja Pertti Pesosen ja tutustui kaupunkiin. Minä liityin seuraavana aamuna matkaryhmään, ja retki jatkui Lahteen. Lahden kiertoajelun jälkeen kahviteltiin Suomen sakalanus Pekka Rädyn kodissa, missä saimme myös kuulla perheen tyttären kanteleensoittoa. Kolmannen päivän etappi aamiaisen jälkeen Lahdesta Helsinkiin jatkui edelleen Kari Tavailan opastuksella ja päättyi Olympiatermiaaliin, mistä vieraat seilasivat paluumatkalle.

Syksyllä 1989 Sakalan 80-vuotisjuhlaa voitiin suunnitella vietettäväksi Tartossa. Tarton yliopiston rehtori lähetti henkilökohtaisen kutsun juhlallisuuksiin neljälle Suomen sakalanukselle: Tartossa 1930-luvulla opiskelleelle Väinö Kyrölälle sekä nuoremmille Erkki Leinolle, Kari Tavailalle ja minulle. HO:n edustajia Tarttoon tuli puoli tusinaa. Suomalaiset vieraat asuivat opiskelija-asuntolassa. Hotelleja ei juuri ollut, koska Tartto oli vuosikymmeniä ulkomaalaisilta suljettu. Yliopisto oli juhlakuvioissa mukana, ja perinteiset juhlallisuudet olivat menestys. Sakalan talo oli vielä Tarton lasten kuvataidekouluna, mutta sen suojissa voitiin pitää perinteinen veljeysilta.
Nelikkomme saattajineen aloitti kotimatkan junalla Tallinnaan, missä monet ravintolat osoittautuivat olevan kiinni. Polttoainepula oli kiristynyt, koska polttoainejuna Neuvostoiliitosta ei saapunut rajan yli. Lopulta isännät löysivät taiteilijaravintolan, ja seurue sai lounasta.

Sakalan 80 – vuotisjuhlan jumalanpalveluksessa Jaanin kirkossa Suomen sakalanukset (kesk.) Erkki Leino, Esa Peltonen ja Kari Tavailan. Leinon takana Ruotsin sakalanus Reino Seppo. Vasemmalla näkyvät nuoret enimmäkseen HO:n edustajia. Kuva: Esa Peltonen.

1999 Sakalan talo oli jälleen korporaation hallussa ja remontoitu, ja Suomesta osallistuttiin 90-vuotisjuhlaan useamman henkilön voimalla. Puolisoni Leila oli mukana, ja muutama muukin Suomen sakalanus vaimoineen. HO:n jäseniä oli matkassa parikymmentä. Senioriyhdistys Tavastia keräsi ennen juhlaa jäsenistöltään lahjoituksia, joilla hankittiin Sakalan talon juhlasaliin kolmekymmentä tuolia. Ruotsin sakalanukset osallistuivat tähän marraskuiseen juhlaan tusinan miehen voimin.  

Virolainen vanhan musiikin yhtye Hortus Musicus johtajanaan Andres Mustonen vieraili esiintymässä moneen otteeseen Rovaniemellä, missä toimin kaupungin kulttuurisihteerinä. Vierailut tapahtuivat 1980 -luvulta 2000 -luvun alkuun ja konsertit Rovaniamen kirkossa – muutamat vierailut yhtyeen Hetan musiikkijuhliin tekemien matkojen yhteydessä. 

Kesällä 2000 osallistuin vaimoni Leilan ja tyttäremme Johannan ja satojen muitten suomalaisten kanssa Finn Grand Festiin Torontossa. Kyseessä oli ensimmäinen amerikansuomalaisten ja kanadansuomalaisten yhteinen kesäjuhla.

Suurjuhlan jälkeen oli mahdollista jäädä muutamaksi päiväksi Torontoon. Akateeminen isäni, Sakalan kunniajäsen Vello Soots kuljetti meitä autollaan kotikaupunkinsa nähtävyyksissä ja tarjosi lounaan. Yksi nähtävyyksistä oli Tartu College, Sakalan ylpeys kansanopistoineen, kokoustiloineen, kirjastoineen ja vierashuoneineen. Virolaisten 17 korporaation yhteinen 17-kerroksinen ja sakalanus Elmar  Tampöldin suunnittelema rakennus valmistui 1970. Tämän ”Akateemisen kodin” toiminnassa Vello Sootsilla oli keskeinen asema, ja hän toimi 2000-luvulla Tartu Collegen johtokunnan puheenjohtajana.

Tartu- Collegen edessä Vello Soots (vas.) ja Esa Peltonen

elokuussa 2000. Kuva: Johanna Peltonen.

Syksyllä 2009 osallistuttiin Sakalan 100-vuotisjuhlaan suurin joukoin. Veljesjuhlaa varten oli Sakalan pihalle pystytetty suurteltta. Yhtenä leveällä airutnauhalla varustettuna juhlamenojen toimitsijana oli HO:n toiminnanohjaajana toiminut ja Tartossa Sakalan jäseneksi 2000-luvun alussa tullut Tommi  Nieminen. ”Verbum habet Sakalan” painopaikka 2009 oli jälleen kotikaupunki Tartto. Tuon vuoden kirjassa uusittiin samannimisen kokoomakirjan New Yorkin painoksessa ensi kertaa 1963 julkaistun Uudessa Suomessa 19.11.1929 ilmestyneen Aatos Tavailan ystävyssopimuksen allekirjoittamisesta kertoneen artikkelin käännös. Tavailan lisäksi HO:n puolesta ystävyyssopimuksen allekirjoittivat emäntä Katri Halme ja ylioppilas Lauri Puntila. Ystävyyden vuosikymmeniä juhlittiin, kun ystävyyssopimus täytti 80 vuotta 2009.  

Marraskuussa 2011 oli Tukholman Sakalan vuosijuhla. Osallistuin siihen ja muistin elävästi ensimmäisen vastaavan juhlan silloisessa Eesti majassa 1961, josta siis tuli kuluneeksi 50 vuotta. Puoli vuosisataa aiemmin kumppanini veljeyspidossa minua vastapäätä oli Louis Mölder, ja ilolla uusimme veljeyden ja kirjasimme historiallisen tapahtuman toinen toistemme Sakalan (osakunta)nauhaan. Vapaan seurustelun yhteydessä Louis kertoi minulle ensimmäisestä matkastaan Suomeen, Turun seudulle, minne Ruotsin virolaiset tekivät ystävyysmatkan kansanlaulu- ja tanssiryhmällä 50-luvun alussa. Katsojat ja kuulijat olivat tyytyväisiä, yleisöä riitti ja vastaanotto oli yleensä hyvä. Kuitenkin virolaisille jäi ikävä sivumaku siitä, että monin paikoin heidän esitystensä seinä- ja tolppajulisteet revittiin alueen kommunistien häiriköintiyrityksenä.

3.9.2015 kokoonnuttiin Tukholman Sakalan 70-vuotisuuden kunniaksi samassa kahvilassa, missä se oli perustettu 1945. Bussikuljetus vei meidät osanottajat Metsähautausmaalle (Skogsfredgården) kulkemaan muistelukäynneillä edesmenneitten Tukholman sakalanusten haudoille. Monet vainajista olivat lahjoittaneet minulle korporaationauhan (jota on kolme eri leveyttä) jäseneksi tullessani 1964 ja monet tulleet tutuiksi vuosikymmenten varrella. Siksi hiljaiset hetket haudoilla merkitsivät minulle menetystä ja kaipuuta, mutta myös veljeyttä. Erityisesti muistan sakalanusta nimeltä Ago Vallas (k. 2008), joka taisteli Suomen puolesta jatkosodassa, haavoittui ja pakeni 1944 Ruotsiin.

Keväällä 2018 HO:n senioriyhdistys Tavastia teki jäsenmatkan Tarttoon. Bussimatkaryhmä tutustui yliopistoon ja Sakalan taloon. Marsa Bäckillä ja minulla oli tilaisuus nähdä myös Filiae Patriaen talo ja tervehtiä siellä koolla olleita korporaation jäseniä ja johtoa. Tämän matkan yhteydessä vaimoni Leila ja minä tapasimme myös Viron TV:ssä aikanaan vaikuttaneen ja yhdessä Leilan kanssa ”Söpruslinnat” -ohjelmia juontaneen Enn Eesmaan. Tämä Suomen ystävä toimi Viron uuden itsenäisyyden vuosikymmeniä parlamentaarikkona, ”Riigikokun” jäsenenä ja tuona vuonna sen puhemiehenä.

Verbum habet Sakalan päätoimittaja Silver Priimäe pyysi minulta hyvissä ajoin ennen seuraavaa suurta vuosijuhlaa aineistoa ystävyysosakuntien yhteisistä vaiheista. Monia lähteitä ja kirjoitustani käyttäen hän laati kirjan vuoden 2019 laitokseen tusinan sivun artikkelin otsikolla ”90 vuotta korp! Sakalan ja Hämäläis-Osakunnan välisen ystävyyssopimuksen solmimisesta”. Sen yhteydessä nähdään Väinö Kyrölän valokuva Tukholman sakalanusten vierailusta Suomessa 1981. Kirja ilmestyi Sakalan 110-vuotisjuhlaan. Samassa kirjassa on nuoren suomalaisen sakalanuksen Miikka Rantasen viroksi käännetty kirjoitus Sakalan talohankkeen varhaisista vaiheista ja arkkitehti Wivi Lönnin vaikutuksesta niihin – tasavertaisena kollegansa Armas Lindgrenin kanssa. 

2019 Tarton ylpeys, Viron uusi kansallismuseo antoi puitteet vuosijuhlan ensimmäiselle illalle ”perekonnaöhtu´lle”, iltajuhlalle päivällisineen ja tanssiaisineen. Suomen sakalanuksia olivat lisäkseni Tuomas Koivula ja Miikka Rantanen, jonka autolla kolmikkomme oli liikkeellä. Samassa pöydässä oli ilo kohdata jälleen Andres Rekker, joka oli ollut suomalaisvieraitten oppaana 80-vuotisjuhlassa 1989. Sakalan talo, piha ja suurteltta olivat jälleen seuraavan illan veljeyspidon ”vennastuspeon” tapahtumapaikkoina kuten 10 vuotta aiemmin. 

2019 vuosijuhlan veljesjuhla oli teltassa Sakalan Talon pihalla Tartossa. Kuva: Esa Peltonen.

Lopuksi luettelen Korp. Sakalan veljet, joita vastapäätä olen istunut veljesjuhlissa 1961-2019: 

12.11.1961 Louis Mölder Tukholma

15.11.1964 Vello Soots   ” 

14. 11. 1969 Rein Eller          ”

12.11.1989 Erich Mötlik Tartto

13.11.1999 Mart Kallaste    ”

14.11.2009 Heinar Valk       ”

4.11. 2011 Louis Mölder Tukholma

3.9. 2015 Jaak Wäli         ”

16.11.2019 Miikka Rantanen  Tartto

”Niinkaua kui Sust tean, Sind oma vennaks pean”

Jutun kirjoittaja Esa Peltonen liittyi Hämäläis-osakuntaan vuonna 1959 ja toimi muun muassa osakunnan toiminnanohjaajana vuonna 1961.