Vuosi on pitkästä aikaa alkanut ryminällä: tapahtumakalenteri on täyttynyt tammikuusta lähtien, jäseniä pyörii osakunnalla päivittäin, eikä tapahtumia suunnitellessa tarvitse erikseen kirjoittaa joka kerta “tilanteen salliessa”. Isäni sanoin, ei se ole vuoden vika jos taudit hyökkää, mutta täällä Hämikselläkin taidamme saada ihan luvan kanssa huokaista helpotuksesta, kun saadaan toteuttaa villejä suunnitelmiamme rauhassa. Elämme niin sanotussa normaalissa tilassa.

Kuinka normaaliksi tätä sitten oikeastaan voisi sanoa? Minut valittiin toiminnanohjaajaksi marraskuun puolivälissä, ja tuntuu, että siinä ei kyllä ainakaan ollut mitään normaalia. Vaalipäivänä jännitin enemmän kuin 18-vuotiaan esiintyjäurani aikana koskaan, en kestänyt istua yksin eturivissä ja illalla join vain yhden kossukolan. Toiminnanohjaajana olen nuorin ainakin kymmeneen vuoteen, ja ehkä ensimmäinen hauholainen. Edelleen joka kerta toimiston oven avatessani mietin, että tätä tämä nyt sitten on. Ei tiennyt Anne lukuvuosi-ilmoittautumista kesäkuussa 2020 tehdessään, että joku päivä toimisi sen järjestön toiminnanohjaajana, josta sillon vielä sanoi, että “no en kyltodellakaan liity mihkään osakuntiin”. Ja osakunnistahan Hämis ei muuten ole millään tavalla normaali – monen makuun olemme liian iso, liian rikas ja liian pervoseksiosakunta. Minun mielestäni olemme oikeastaan ihan normaaleja.

Tätä kirjoittaessani minulla on toisella näytöllä auki edeltäjäni Aino Lehtisen ensimmäinen Hälläpyörän teksti. Tekstissään Aino kirjoittaa, kuinka fuksi 2020 on älykäs, tiedostava ja oman arvonsa tunteva. Itse vastaan “ai sä oot yliopistossa” toteamuksiin useimmiten “joo mutta mä nyt oon ihan tällänen normaali”. Aino lupaa palstallaan, että kaiken, mitä hän vuonna 2020 osakunnalla tekee, hän tekee fuksin 2020 edun mielessä pitäen. Syksyllä 2020 Aino toivoi minulle laulukirjaani kirjoittamassaan tekstissä ihania Hämis-vuosia. Ja niitähän on kyllä ollut.

Hämis-vuoteni lienevät kuitenkin kaikessa ihanuudessaan kaukana normaalista. Fuksisitseillä sitsattiin kahdessa eri kerroksessa, molemmissa 20 sitsaajaa. Ensimmäisenä vappuna Hämiksen ryhmään kilahti alkuillasta viesti käskien nyt KAIKKI pois osakunnalta ja tutorsyksynäni fukseja tulikin enemmän, kuin mitä oltaisiin ikinä osattu arvata. Mutta onhan sitä ennenkin osattu: Hämiksellä on tapahtunut vaikka ja mitä, niistä kuulet kuitenkin paremmin lähestymällä lounasaikaan vanhempia osakuntalaisia kolmannen kerroksen Aulangolla.

Normaalia Hämiksellä on aikojen saatossa ollut pysyvyys, muuttumattomuus, mutta samalla myös tyytyväisyys ja uudet ideat. Asioihin on oltu tyytyväisiä sellaisina kuin ne on, mutta aina välillä puhaltaa muutoksen tuulet, kun jokainen sukupolvi ajattelee keksivänsä sen parhaan idean ikinä, mitä kukaan muu ei ole ikinä ajatellut. Minulle se oli Koivuniemen suihku. Haluan uudistaa osakuntaa, sen toimintatapoja ja kulttuuria – Hämiksellä kuitenkin tietyt asiat pysyvät, ja hyvä niin. Tänä vuonna se ei ole vappubileiden nimessä oleva W eikä sukupuolittunut sitsiplassi, mutta jotain muuta sitten kuitenkin.

Onko normaalissa ja pysyvässä sitten jotain pahaa? Maalaiskylän kasvattina lienen puolueellinen vastaamaan (maalla mikään ei koskaan muutu), mutta vastaan silti; väistyvä kuraattori Taneli Lainekin olisi varmaan samaa mieltä, kun sanon, että pysyvyys tuo turvaa. Uusille toimijoille toivon rohkeutta pitää kiinni perinteistä, mutta samalla kokeilla pelottomasti uutta. Onnistukaa, epäonnistukaa, kokeilkaa ja tehkää virheitä – harva säilyttämisen arvoinen asia on syntynyt ensiyrittämällä (minäkin olen perheeni neljäs lapsi).

Ja teille, rakkaat lukijat, osakuntaystävät, tuttavat ja uudet jäsenet, toivon aktiivista, nauruntäyteistä ja normaalia vuotta. Minun oveni ovat aina avoinna – fyysisesti ja henkisesti.

Seuraavaksi ajattelin vielä kerran lainata isääni. Joku on joskus sanonut, että meissä on vähän samaa.

Siitä se taas alko, seuraavakin vuosi. Vuodethan on melkein kuin viljelyhommat, joka kerta päästään yrittään uudestaan. Kaikkeen ei itte tietysti voida vaikuttaa, niinkun vaikka kuivuus, märkyys, hallat ja naapurimaiden tollot. Mutta itte kun yritetään tehdä parhaamme joka vuosi, niin sehän riittää. Vaikka tuossa yks perunanhakija sanoikin, huokases Pekka nyt välillä, et sä tätä maailmaa kuitenkaan koskaan valmiiks saa. Enhän minä sellaista aatellutkaan, tämän oman maailmani vaan yritän pitää reilassa.

Minun maailmani tänä vuonna pyörii Hämiksen ympärillä.

Anne Penttilä, Hämäläisosakunnan toiminnanohjaaja