Teksti: Ilona Liljefors

Kansallispuvuilla on pitkä ja värikäs historia, joka yltää sääty-yhteiskunnan ylläpidosta saakka nykypäiväiseen perinteiden vaalimiseen asti.

Hämäläisistä pidoista selvittyäni aloin ajattelemaan kansallispukujen historiaa. Mihin kansallispuvut oikeastaan perustuvat? Kuinka kauas niiden juuret ulottuvat? Päätin nämä kysymykset mielessä lähteä tutkimaan asiaa, ja putosinkin kaninkoloon suomalaisesta sääty-yhteiskunnasta ja pukeutumislaeista. Matkallani Kaisa-talon kellarikerrokseen päätin, että teen tästä kaikkien muidenkin ongelman tekemällä aiheesta artikkelin. Toivottavasti siis nautitte tästä pikakelauksesta läpi suomalaisen rahvaan pukeutumishistorian.

1800-luvulle asti kansanpuku oli suomalaisen talonpoikais- ja rahvasväestön asu. Puvut tehtiin hyvin pitkälti joka kodissa itse. 1800-luvun elinolot olivat hyvin erilaiset verrattuna nykypäiväiseen teollistuneeseen yhteiskuntaamme, ja moni asia hoidettiin ennen kotitekoisesti. Pukua varten tarvittu pellava kasvatettiin omassa pellossa, ja villalanka kehrättiin omien lampaiden villasta. Lankojen kehrääminen, kutominen ja vaatteiksi ompelu olivat sen ajan naisten perustaitoja, jotka siirtyivät perimätietona sukupolvelta toiselle. Taitotasoissa oli kuitenkin tietysti eroja, ja jos oli esimerkiksi erityisen taitava pitsinnyplääjä, saattoi tehdä muillekin pitsejä.

Rahvaan pukeutuminen erosi selkeästi säätyläisten muotipuvusta, joka muuttui aina ajan erilaisten muotien mukaan. Porvariston sisällä saattoi kuitenkin myös esiintyä suuria pukeutumiseroja, koska varallisuus säätyjen sisällä saattoi myös vaihdella laajasti. 

Varallisuus ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka määritti pukeutumisen eroavaisuudet säätyjen välillä. Ruotsissa säädettiin 1600-luvulla ylellisyyslakeja, jotka vaikuttivat myös Suomen alueen kaupunkeihin asti. Esimerkiksi Oulussa oli säädöksiä, jotka rajasivat kulta- ja hopeakankaiden, pitsien, sekä turkisten käyttöä rahvaalta väestöltä. Ylellisyysasetukset pyrkivät vahvistamaan asemaeroa ylä- ja alaluokkaisten välillä ja yrittivät estää rahvasta kopioimasta yläluokkaisten muoteja.

Sääty-yhteiskunnassa pukeutuminen oli tärkeä erottaja. Säädyt, joihin ihmiset oli jaettu, nähtiin vankkoina ja muuttamattomina Jumalan antamina kategorioina, joiden ylläpito oli itsestäänselvää. Ihmisen sisäisen ja ulkoisen olemuksen nähtiin myös olevan läheisessä yhteydessä toisiinsa, joten pukeutumisen oli tärkeää heijastaa ihmisen sisäistä statusta ulospäin.

Kansanpuvuista siirryttiin 1800-luvun puolessavälissä kansanomaiseen pukuun, joka oli edelleen selkeä sosiaalinen indikaattori rahvaan sosiaalisesta asemasta. Kansanomaisessa puvussa oli kuitenkin jopa osia ajan muotipuvuista, mutta niissä ei enää ollut kansanpuvun alueellisia piirteitä. Kansanomaisen puvun yhtäläisyydet säätyläisten pukeutumiseen alkoivat näkyä, ja ne toimivat heijastuksena siitä, että sääty-yhteiskunnan valta oli hiljaisessa mutta varmassa laskussa.

1800-luvun lopulla tultiin kansallisromantiikan aikaan, ja alettiin kokoamaan kansallispukuja entisten kansanpukujen perustalta. Kansan kiinnostus pukeutumisperinteitä kohtaan heräsi jälleen, ja kansallispukuja koottiin tulevien vuosien aikana satoja. Kansallispukujen syntymäpäivänä pidetään elokuun 5. päivää vuonna 1885, kun keisari Aleksanteri III vieraili Lappeenrannassa vaimonsa kanssa, ja suomalaisia naisia esiintyi niissä keisariparin edessä.

Kansallispukujen tutkimusperiaatteet sekä niiden suosio ovat vaihdelleet vuosien varrella. 1930-luvulla puvut kuitenkin levisivät ympäri Suomea vauhdilla, sillä niitä alettiin kaupallistaa. Ostomahdollisuus teki kansallispuvuista paljon saavutettavampia, sillä sellaisen hankkiminen ei enää vaatinut satoja tunteja käsityötä ja pitkäjänteisyyttä.

Nykypäivänä kansallispukujen suosio vaikuttaa olevan tasaista. Pukuja valmistetaan edelleen kansalaisopistojen kursseilla, ja valmistusmenetelmät siirtyvät sitä kautta eteenpäin. Nykyaikana kuitenkin myös netin kautta tiedonhankinnasta on tullut helpompaa, ja puvuista löytyy paljon tietoa erilaisista tietokannoista, kuten Suomen käsityön museon sivuilta. Sosiaalinen media on myös mahdollistanut kansallispukuharrastusta. Esimerkiksi Facebookissa on yli 20 000 ihmisen ryhmä kansallispuvuista kiinnostuneille, ja siellä jaetaan kuvia ja kysytään kysymyksiä puvuista. Tällaiset ryhmät ovat tuoneet esiin sosiaalisen median ajan positiivisia puolia siinä, miten ne tuovat uusia tapoja jakaa eteenpäin perimätietoa ja löytää yhteisöjä.

Kansallispukujen historiaa oli hauskaa tutkia, vaikkakin melkein piinaavaa. Lähteiden löytäminen oli yllättävän vaikeaa ja selasin epätoivossa muunmuassa kansanomaisista puvuista kertovan Wikipedia-artikkelin lähdeluetteloa, josta hämmennyksekseni päädyin ESO:n nettisivuille. Sain kuitenkin lopulta kyllin paljon materiaalia kirjoittaakseni tämän tekstiläjän ulos systeemistäni. Nyt aion pitää pitkän tauon koko aiheen ajattelemisesta, jotta jaksan palata siihen taas uudella innolla myöhemmin.

Lähteitä:

Suomen kansallispukukeskus. https://www.craftmuseum.fi/palvelut/suomen-kansallispukukeskus/kansallispukujen-tietopaketti/mika-kansallispuku

Lempiäinen, Piia: Vaatteet, muoti ja asema Oululaisten pukeutuminen 1600-luvulla. 2016.

Ruuskanen, Karoliina: Käsityöläiselämää Jyväskylän vanhalla pihalla. 2011.

Kaukonen, Toini-Inkeri: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. 1985.

Kangas, Taina: Kansallispuku – Suomalaisen pukeutumisen aarreaitta. 2017.

Anttila, Marika: Tekstiilit ja pukeutuminen 1600–1800-luvuilla Suomessa – Tarkastelussa Oulun kaupunkikaivausten tekstiililöydöt. 2022.

Niiranen, Anna & Turunen, Arja: Säädyllistä ja säädytöntä – Pukeutumisen historiaa renessanssista 2000-luvulle. 2019.

Mäkinen, Sonja: Sarkaviitat laulavat jo viimeistä virttään. 2014.