Kun päävirkailijapaneelissa kysymys osakuntatoiminnan ja muiden sidonnaisuuksien tasapainottelusta pohjustettiin oletuksella, etteivät ehdokkaat elä osakuntaa varten, avasin vastaukseni kumoamalla tämän oletuksen. Koin jo tuolloin elämäni pyörivän merkittävissä määrin osakunnan ympärillä, eikä liene yllättävää, että toiminnanohjaajan kauteni alettua koen niin yhä vahvemmin. Tämä ymmärrettävästi kauhistuttaa ainakin tiedekuntaani, joka ehti jo lähettää minulle kutsun tutkimukseen tietojenkäsittelytieteen opintojen keskeytymisestä. En tosiasiassa katso keskeyttäneeni opiskelua – se vain hyvin usein jää osakuntatoiminnan varjoon.

Alkuvuoden mittaan on käynyt selväksi, että yksi toiminnanohjaajan keskeisimpiä tehtäviä on vastata kysymykseen, miksi kukaan lähtisi toiminnanohjaajaksi. Toistaiseksi olen tyytynyt vastaamaan tähän vastaihmettelyllä, harjoittamalla itsetutkiskelua ja vertaamalla itseäni edeltäjiini. Kun toimarius on tähän mennessä osoittautunut lähinnä osakunnan kokonaiskuvan pohtimiseksi ja pohdintojen sanoittamiseksi sähköpostein ja pikaviestein, tulen miettineeksi kahta asiaa: teenkö toimarina vähemmän kuin pitäisi, vai onko sittenkin niin, että minulta löytyisi myös aikaa osakunnan ulkopuoliselle elämälle?

Ehkä tässä kohtaa on kuitenkin tiedostettava, ettei osakuntaelämän ja muun elämän välinen raja ole omalla kohdallani kovinkaan selväpiirteinen. Valtaosa ystävistäni on hämäläisosakuntalaisia, joiden kanssa asun samassa talossa, joiden kanssa vietän aikaa niin osakunnalla kuin sen ulkopuolella, ja joiden kanssa puhun (kenties heitä pitkästyttäen) usein osakunnasta. Etenkin tällä tarkastelulla kirkastuu se tosiseikka, ettei Hämis ole minulle vain järjestö, vaan kokonainen sosiaalinen ulottuvuus, jonka osa haluan olla ja jonka eteen haluan tehdä työtä.

Tai ainakin näitä mieteratoja pitkin perustelen itselleni, miksi sivuutan henkilökohtaisen etuni opintopisteiden tai kodinhoidollisen viihtyvyyden muodossa ja sen sijaan selaan joka sunnuntai kuvia ilveksistä viikkokoostetta varten. Päädyn silti lähes aina samaan johtopäätökseen: tämän yhteisön hyväksi toimimisella on merkitystä. Opiskelijaelämää luovat opiskelijat itse toisilleen, ja aina osan meistä on oltava muita hölmömpiä intoutuaksemme siihen ylenpalttisesti. Jos joku – mahdollisesti minä itse – sitten sattuu kysymään, miksi juuri minä, vastaan lainaamalla erästä kiisteltyä lahtelaista filosofia: kuka muu muka?

Ymmärrettävästi tällainen järjestely ei kaikille näyttäydy tasapainoisen elämän perikuvana, ja kenties siitä johtuukin kysymys, miksi kukaan lähtisi toiminnanohjaajaksi. Kaikki eivät vakuutu samoista selityksistä, mutta yhden asian tiedän todeksi: Osakuntabaarin lounas itsessään on riittävän hyvä syy suunnata joka aamu osakunnalle. Kun sen ohella voi toisinaan saada hieman toiminnanohjaustakin aikaiseksi, käy selväksi, ettei tämä osakuntaa varten eläminen niin tavattoman tasapainotonta ole.

Päivä päivältä aurinkoisempaa kevättä toivottaen

Lassi Koistinen
toiminnanohjaaja