Teksti: Aaro Kuusinen

Lääketiede on kehittynyt huimasti tasapainon ylläpidon säilyessä kuitenkin keskiössä

Oletko koskaan pohtinut kuinka pysyt kasassa? Niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Kehomme on jatkuvassa kamppailussa termodynamiikan toista pääsääntöä, entropian kasvua vastaan. Tässä kohtaa lienee myös hyvä todeta että en ole fyysikko, historioitsija saatika lääkäri, joten sallinette pienimuotoiset yksinkertaistukset sekä mahdolliset asiavirheet.

Mutta mitä tekemistä entropialla ja kehon tasapainolla on tekemistä toistensa kanssa? Entropia kuvaa epäjärjestystä ja tuo termodynamiikan toinen pääsääntö puolestaan kertoo meille, että epäjärjestys ei suljetussa systeemissä lähde ainakaan vähenemään. Toisin sanoen molekyyleillä, kasveilla, soluilla ja muilla systeemeillä on tapana hajota ajan myötä.

Mikä sitten pitää kehomme luhistumasta kasaksi multaa yön aikana kun silmä välttää?

Jo pitkään ihmiskunta on ymmärtänyt kehon tasapainon vaikuttavan suoraan terveyteemme. Yksi varsin pitkäänkin vallinnut käsitys tasapainon vaikutuksista terveyteemme oli antiikin Roomasta n. 150 jaa. kotoisin oleva humoraalioppi. Tämän opin perusajatuksena oli kehon neljän perusnesteen välinen tasapaino. Nämä nesteet olivat veri, keltainen sappi, musta sappi sekä lima. Ja kun näiden väliset suhteet kehossa huojuivat, huojui myöskin terveys. Esimerkiksi liman (eng. phlegm) liiallisuus teki ihmisestä flegmaattisen.

Tätä kehon vaakaa pyrittiin tasapainottamaan suoneniskennällä. Potilaan laskimosuoneen tehtiin haava ja liiallista verta imettiin pois kehosta. Näin pyrittiin parantamaan vaivoja aina rutosta ja tulehduksista halvauksiin sekä kouristuksiin. Tällä lääketieteen menetelmällä on pitkä ja vivahteikas historia sisältäen partureita, Elias Lönnrotin sekä useita uhreja kuten George Washingtonin. Menetelmänä suoneniskentä oli tosiaan hyväksyttävä ja laajassa käytössä ollut hoitokeino antiikin Roomasta aina 1800-luvulle asti ennen kuin viimein huomattiin sen haitallisuus sekä tuhannet menehtyneet potilaat. Sittemmin tästä käytännöstä ollaankin onneksi luovuttu eivätkä nykyajan potilaat kohtaa vastaavaa uhkaa, ja voivat ainakin toistaiseksi huokaista helpotuksesta.

Omalla tavallaan antiikin opit eivät kuitenkaan olleet filosofialtaan väärässä. Kehomme vaativat sisäistä tasapainoa pysyäkseen toiminnallisina, ja tätä kuvaamaan 1800-luvun puolivälin Ranskasta syntyikin uusi ajattelumalli, homeostaasi. Tuo termi kuvastaa varsinkin biologisten systeemien tasaisina pysyviä fyysisiä ja kemiallisia olosuhteita. Humoraaliopissa tasapainoon vaikuttivat neljä nestettä, mutta nyt ne vaihtuivat useisiin vaikuttaviin tekijöihin: lämpötila, pH, molekyylien konsentraatiot ja niin edelleen.

Tämä on myös nykyinen lääketieteen käsitys kehomme toiminnasta ja mm. toimi erään fuksivuoteni kurssin punaisena lankana. Pääsin esimerkiksi kirjoittamaan esseen aiheesta: “Menetät 1-2 L verta, kerro mitä kehossasi tapahtuu”. Spoileri, ei mitään hyvää, tai ainakaan sille hintelälle 50-kiloiselle fuksille, jonka kehon massasta 2 L verta on varsin suuri osa.

Tämän pienen historia-ajatuksenvirta-seikkailun jälkeen on kenties aika palata takaisin siihen, miten pysymme kasassa? Voinemme ottaa esimerkiksi tuon parin litran veren menetyksen. Pahoittelut valmiiksi lääkäreille, jotka tietävät aiheesta enemmän. Kehon suonet supistuvat ja yrittävät näin säilyttää jonkinnäköisen toimintakuntoisen verenpaineen. Sykeväli myöskin tulee tihenemään, jotta tarpeeksi verta kiertää ympäri kehoa tässäkin tilanteessa. Enemmän tai vähemmän yllättävästi munuaisten toiminta myös muuttuu ja niissä tapahtuvan monimutkaisen suodatusprosessin muutosten kautta keho menettää vähemmän nestettä kuin normaalisti virtsan kautta. Tämän lisäksi paljon muutakin tapahtuu ja yksityiskohdista saisi varmasti vähintäänkin gradun kirjoitettua ellei jopa väitöskirjaa tai useampaakin.

Kehomme on kuin itseään automaattisesti virittävä vaaka

Pääpointtina on kuitenkin se, että kehomme on jatkuvasti taistelemassa vastaavia “uhkia” vastaan ja säilyttämässä tasapainoa, jotta voimme toimia edes jossain määrin. Osa tuota taistelua onkin nuo monimutkaiset suhteet elimiemme toiminnoissa. Kehomme on tavallaan automatisoitu järjestelmä, ja äärimmäisen pitkälle virittynyt tähän tasapainon säilyttämiseen hyvin haastavissakin ulkoisissa olosuhteissa. Avainsanana nuo ulkoiset olosuhteet. Ympäristömme voi muuttua paljonkin, mutta jos sisällämme tapahtuu suuria muutoksia, tuo tasapaino alkaa huojua kuin huonosti pyöräytetty hyrrä. 

Aikaisempi esimerkki kuvastikin muutamia keinoja siitä miten äärimmäisissä tilanteissa kehomme “automaattisesti osaa” palauttaa tasapainon tai vähintäänkin pyrkiä siihen. Kuitenkaan fiksuja asioita se ei aina tee.

Toki tämä on hyvin subjektiivista!

Infektioita vastaan taistellessa keholla on useita tapoja suojella itseään, mutta kummasti ne tehokkaimmat keinot bakteereja ja muita vastaan ovat useimmiten myös huonoksi meille. Toki esineitä voi steriloida keittämällä ne, mutta vähintään ⅚ lääkäristä ei suosittele tätä keinoa silmätulehduksen (tai minkään muun tulehduksen) hoitoon. Epämieluisa kasvuympäristö bakteereille on meillekin epämieluisa. Kehomme tosin yrittää kovasti pyrkiä eroon tulehduksen aiheuttajista esimerkiksi nostamalla lämpötilaa, ja siksi podemme kuumetta ollessamme kipeitä. Itsessään kuume ei todellakaan ole paha asia vaan yksi merkki siitä että kehomme pyrkii takaisin normaaliin tasapainoon.

Äärimmäisissä tapauksissa kehomme saattaa pyrkiä takaisin tuohon normaaliin varsin epätoivoisin ja ankarin keinoin, kuten sytokiinimyrskyn avulla. Se on kemiallinen signaali, josta alkaa immuunijärjestelmän ampuminen kaikilla sen käytössä olevilla aseilla samaan aikaan. Tämä on kuin mattopommittaisi taistelutantereen, aivan sama ketä siellä on. Tästä seuraa toki valtavaa vahinkoa infektion aiheuttajalle, mutta myös keholle.

Mutta sitten itse siihen pihviin. Mitä merkitystä tällä kaikella on?

Usko tai älä, voit itse vaikuttaa yllättävänkin paljon tähän kaikkeen, josta olet juuri lukenut. Keholla on varsin hankalia hetkiä säilyttää tasapainoa, mikäli sillä ei ole oikeita työkaluja (raaka-aineita) siihen. Et saa tarpeeksi suolaa? Yllättäen munuaiset eivät pystykään säilyttämään nestettä kehossa tarpeeksi. Mutta pelkkä tasapaino käy helposti tylsäksi eikä sekään ole terveydelle hyväksi. Itsensä haastaminen, rasitus ja pienimuotoinen stressi lisäävät kehon valmiutta reagoida hankalampiinkin tilanteisiin.

Esimerkiksi rokotteiden tarkoitus on pienellä epätasapainon luomisella suojata myöhemmin oikealta taudinaiheuttajalta. Luustommekin haurastuu, jos se ei koe tarpeellista rasitusta esimerkiksi pelkästään jo painovoiman vaikutuksesta. Liiallinen suojautuminen kaikelta haitalta altistaakin meidät suuremmille haitoille myöhemmin elämässä. Ja vaikka tässä ei puhuttukaan henkisestä puolesta, pätevät samat asiat pitkälti silläkin puolella.

Aluksi olisikin voinut luulla että elämä on kuin nuoralla kävelemistä, mutta todellisuudessa nuoran tilalla on lankku, joka oikeissa tilanteissa saattaa leventyä ja toisissa kaventua. Meillä on jonkin verran vaikutusta tuohon leveyteen mutta siitä ei kannata suotta stressaantua, paitsi vähän, se on hyväksi.