Uhka vai mahdollisuus?
Mahdollisesti. Siinä on vastaus, joka ei kerro mitään, mutta kuitenkin on, ja siksi siis ylikätevä ja täynnä merkitystä. Kun jokin on mahdollista, se voi vailla kummempia perusteita sitä olla. On nimittäin järjestäänkin vaikeampaa kiistää jonkin mahdollisuus kuin sen väitetty olo tai olemattomuus. Jos sanoo ilman olevan huomenna lienteä, joutuu herkästi syömään sanansa. Vaikka päivä olisikin poutaisuuden perikuva, aina löytyy joku, jonka mielestä näin ei ole. Vaan yritäpä kieltää, kun kaverisi toteaa, että ulkoavaruudessa voi olla elämää. “Ehkä” on siihen melko pätevä vastaus, ja elämä voinee siellä päin näyttää vaikka miltä.
Mahdollisuuksia on myös aina äärettömän paljon enemmän kuin todellisia tapahtumainkulkuja. Moni tulevaisuudentutkija näkee tulevaisuuden joukkona skenaarioita, joista yksi toteutuu. Emme koskaan pääse tulevaisuuteen, vaan saamme katsella mahdollisuuksien paljoutta vankkumatta nykyhetkestä käsin. Myös ympärillämme vallitseva maailma on mahdollisuuksia täynnä, sillä vähänpä tiedämme takuun kanssa varmaksi. Ei olekaan ihme, että mainiossa suomen kielessä on kokonainen oma tapaluokkansa mahdollisille taikka todennäköisille tekosille. Potentiaalin eli tuttavallisemmin mahtotavan käyttö on tosin nykypäivänä harmillisen harvinaista. Myös mahdollisuuksien koko kirjon tunnistaminen ja siitä nauttiminen voi helposti unohtua jopa terävä-älyisiltä hämäläisiltä ylioppilailta, ja siksi tässä kirjoituksessa käydäänkin läpi erilaisia mahdollisuuksia ja niiden huipputärkeää merkitystä.
Lähdetään liikkeelle ihan täältä, missä Hälläpyörää mitä ilmeisimmin luetaan nyt. Tiesithän, että mikään ei pakota sinua lukemaan tätä tässä tänään ja tällä tavalla? Tai no voithan sinä toki oikein hyvin lukea kirjoituksen loppuun, lopusta alkuun tai taitella lehdestä lennokkeja. Ja jos sitten käyt heittämässä Concordeksi muotonsa muuttaneen pääkirjoitussivun Hikiän parvekkeelta, on mahdollista, että säikähdyksestä toipumisen jälkeen sisäpihan lokkijengi valitsee pian alkavana kesänä uhrikseen toisen osakunnan. Vaan etkö nyt juuri jaksaisi kiiruhtaa osakunnalle ja kivuta rappusia vitoseen? No mikä estää sinua ottamasta heti nokosia? Vaikkapa lattialla tai pöydällä? Joka kangistuu liiaksi kaavoihin, tarrautuu järkkymättä rutiineihin ja täyttää aina moitteetta itseensä kohdistuvat odotukset, elää aika tylsää arkea. Jokainen esine ja ihminen, jonka näet ympärilläsi, on loppujen lopuksi nippu mahdollisuuksia. Niitä kannattaa hyödyntää ainakin silloin tällöin. Voit yllättää vaikka itsesi.
“Tulevaisuus koostuu mahdollisuuksista, ja toivo on positiivisten
mahdollisuuksien näkemistä.
Opiskelija elää onneksi elämänvaihetta, jossa tavat ja tottumukset tuskin ovat vakiintuneet odottamaan seuraavaa elämänmuutosta vaan ovat itse muutoksessa. Muutosta tapahtuu, halusipa sitä tai ei. Koska yliopiston kirjoilla ei enää nykyään saa olla hamaan tappiin asti, uudet muutoksen tuulet leyhyvät vääjäämättä horisontin suunnasta, vaikka fuksiseikkailut olisivatkin omalta osalta jo matkan päässä takana. Sivuhuomautuksena fuksivuodenkin uusiminen on tietenkin mahdollista; todistusvalinnan ansiosta uudelleenfuksiutuminen ei välttämättä vaadi kuin oikea-aikaisen ilmoittautumisen osoitteessa opintopolku.fi. Opiskeluvuosien rajallisuus on kuitenkin painava syy ottaa niistä ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista kaikki irti. Mahdollisuuksien käyttämättä jättämisellä on itsestään selvä yhteys menetettyjen tilaisuuksien katumiseen, joka kuuluu eittämättä ärsyttävimpiin mutta myös tyhmimpiin katumisen aiheisiin. Oletkos sinä muuten ottanut opiskelijuudestasi kaiken irti? Oletko ilmoittautunut mielenkiintoisille tutkintosi ulkopuolisille kursseille tai ryhtynyt opiskelijajärjestön aktiiviksi? Oletko tutustunut eri alojen opiskelijoihin tai hyödyntänyt täysimittaisesti akateemista vapauttasi esimerkiksi lomailemalla silloin, kun huvittaa?
Monella meistä näitä ainutlaatuisia opiskeluvuosia seuraa pitkä ja kenties pelottava elämänvaihe, jota tietyillä aloilla kutsutaan työelämäksi. Joka tapauksessa kyse on ajanjaksosta, jolla toisaalta tutkintorakenne ei toimi elämän viisivuotissuunnitelmana mutta toisaalta kurssia ei voi noin vain kääntää vaihtamalla tiedekuntaa tai ”suuntautumalla opinnoissa”. Sanonta jokaisesta oman onnensa seppänä on jossain määrin yltiöoptimistinen ja epäreilu vaan ei vailla vinhaa perää. Kaikki on aina mahdollista, eikä epätodennäköisyyksiä pidäkään ikinä kavahtaa. Kun on avoimin mielin liikkeellä ja uskaltaa harkita suuria ja mahtavia, keksii varmemmin, mitä kaikkea itse todella haluaa tehdä, nähdä, kokea ja olla. Tämä ei kuitenkaan ole mikään kehotus laskea itseänsä epäonnistuneeksi, kun osa mieluisimmista skenaarioista ei toteudukaan. Mahdollisuuksien lunastaminen nimittäin vaatii ensinnäkin työtä: siinä missä vannoutunut optimisti lähtee soitellen sotaan ja pessimisti osoittautuu itseään toteuttavaksi ennustukseksi, nautitaan välissä parhaimman odottelusta ja varaudutaan ahkerasti pahimpaan. Toisekseen mahdollisuuksia kutsutaan syystäkin mahdollisuuksiksi eikä varmoiksi ennustuksiksi. Voisi olla yllättävänkin tylsää, jos sitä vain jatkuvasti tanssisi sottiisia ruusujen päällä.
Keskiverto-osakuntalaisen lähinnä pidoilla harjoittaman sottiisin hauskasta menosta ollaan kuitenkin melkoisen kaukana, kun hypätään katsomaan maailmanmenoa yksittäisen nyky-ylioppilaan elämää suuremmassa mittakaavassa. Ihmiskuntamme ei jostain syystä vieläkään ole päässyt elämään pysyvästi auvoisia aikoja, vaan epäkohtia, kriisejä ja uhkakuvia riittää joka lähtöön. Tämä voi tuntua erikoiselta, kun tiedetään, miten valtavasti olemme kerryttäneet tietotaitoa ja rakentaneet ja muokanneet maailmaa vuosituhansien kuluessa. Miksi näin käy yhä uudelleen? Miksi uutta luodaan huimaa tahtia mutta mahdollisia uhkia ei ilmeisesti huomata etukäteen tai niihin ei suhtauduta riittävän vakavasti? Vaikuttaa kuin me kollektiivisesti ja systemaattisesti aliarvioisimme niin hyvän kuin huononkin tulevan kehityksen määrän. Tähän voisi toki heittää, että entäpä ajanjakso x, jona ei muuttunut juuri mikään. Sellaisina ajanjaksoina sitä kuitenkin vasta totutaan pysähtyneisyyteen, jolloin ajanjakson päättyminen yllättää toden teolla. Vaikka tänäkään päivänä autot eivät lennä, aikaamme ennustaneista parhaiten oikeaan lienevät osuneet ne, jotka veikkasivat rutkasti uutta ja erilaista.
Jos sinun pitäisi arvioida, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mihin päätyisit? Vaikuttaisiko arvioosi se, miten konstikasta ennustaminen on historiassa ollut? Siis esimerkiksi se, mitä ensimmäisissä eduskuntavaaleissa punaisen viivan vetänyt torppari olisi ehkä sanonut seuraavasta neljästäkymmenestä vuodesta tai sinä syksyllä 2019 seuraavista kolmesta. On hyvä pitää mielessä, että meidän näkökulmastamme tulevaisuus on runsas kimppu mahdollisuuksia, emmekä me voi tietää, mitkä niistä toteutuvat. Emme edes näe kaikkia mahdollisuuksia. On siitä huolimatta varmaa, että siellä on joukossa valtavasti toinen toistaan hienompia ja parempia tulevaisuudennäkymiä, jotka vain odottavat poimimista. Meidät yhdistää niihin toivo. Huomaamalla mahdollisuuksia ympärillämme – jokapäiväisistä pikku valinnanpaikoista aina koko maailmaa pelastaviin ratkaisuihin – osaamme pitää mielessä mahdollisuuden aina vain parempaan, siis kehitykseen. Se taas luo toivoa, joka on yksi hyödyllisimmistä mielentiloista. Toivo antaa motivaatiota nähdä vaivaa hyvän tulevaisuuden eteen ja auttaa jaksamaan vaikeissa paikoissa. Tulevaisuus koostuu mahdollisuuksista, ja toivo on positiivisten mahdollisuuksien näkemistä. Toisin sanoen toivon hävitessä me menetämme mahdollisuutemme, ja tulevaisuus kaiken hyvän. Pidä siis koko ajan silmät auki mahdollisuuksien varalta, äläkä ainakaan hukkaa toivoa!
Artturi Hiiro