Kuva 0: Koko tämän artikkelin tarkoitus on itse asiassa vain saada tämä upea otos auringonlaskusta Marsissa koko kansan tietoisuuteen. Mutta miten Mars ja toivo liittyvät yhteen…?

Mitä tarkoittaa toivo? Se on ainakin sana, jollei muuta (yllätys). Mutta sanoja on monia maailmassa. Mikä tekee toivosta yhtään erityisemmin sanan kuin naapurinsa? Kuka tietää? Wittgensteinin kuuluisan keksinnön mukaisesti, sana saa aina merkityksensä sen käytön kautta. Miten tätä mystistä sanaa sitten käytetään, tarkastellaanpa…

Käytössämme toivo on, ainakin omasta mielestäni, hyvin positiivinen. Se auttaa jaksamaan, sitä toivotetaan, sitä etsitään ja siitä ammennetaan voimaa. Moni meistä varmastikin ajattelee toivon olevan jotain iloista, onnellista. Se on se kesäpäivä, jota nuoret kaiholla ajattelevat toukokuun auringon paistaessa sisälle ikkunoista ja ovista. Kukapa meistä ei haluaisi kirmata ulkona luonnon herätessä täyteen eloonsa, lämmön sulattaessa jäät, niin fyysiset kuin henkisetkin…

Oscar Wilde, kuuluisa irlantilainen kirjailija, sekä myös omanlaisensa elostelija, sanoi kuolemattomasti: Elämässä on vain kaksi tragediaa. Toinen on se, ettei saa mitä haluaa. Ja toinen se, että saa! Tämä upea lause summaa loistavasti toivon petollisuuden. Vaikka se kuinka siintäisikin horisontissa, sen kiinnisaaminen jättää meidät lopulta vain onnettomimmiksi, kuin mitä olimme ennen. 

On siis ihanaa olla ulkona piknikillä, ystävien ja perheen kanssa yhdessä, syöden ja nauttien elämästä. Tämä on toivottavaa. Mutta siinä on riskinsä. Voi myös olla, että sade tulee ja pilaa piknikin. Voi toki ottaa sateenvarjon mukaan pelastaakseen päivän, voi myös katsoa säätiedotusta tarkistaakseen, ettei vain vaani jossain pilvipahanen, joka jo kaukaa katsoo sopivaksi oksentaa divetymonoksidia itsestään pahaa-aavistamattoman uhrinsa päälle.

Silti voi toki toivoa, ettei sada. Mutta jos toivoo, ja ottaa silti sateenvarjon mukaansa, toivooko oikeasti? Voi toki siis ottaa vain varmuuden vuoksi, mutta miksi varmistella? Voiko toivoa ja varmistella samalla? Eikö toivoon sisälly jonkinasteinen luottamuksen elementti? Mitä järkeä on toivossa, jos ei ole edes uskoa siihen? Eikö toivo vaadi myös uskoa sen toteutumisen mahdollisuuteen?

Ei. Siinäpä toivon ihanuus. Voi vain toivoa. Toivo on juurikin mielen tapa huijata itsensä hiljaiseksi mahdottomuuden edessä. Se on massojen crackia. Ja siksi juuri niin hyödyllistä, sekä yksilölle että valtaapitäville (halpaa ja jatkettua). Anna miehelle toivoa, ja hän yrittää kalastaa koko (lyhyen) elämänsä! Kuten roomalaiset sanoivat: dum spiro, spero. Ja onhan toivossa hyvä elää. Kun tietää sisimmässään, ettei voi mitään, voi samantien olla vaan — useimmiten paremmin ei voisikaan!

Voidaan toki miettiä, kokivatko Spartan 300 sankaria lainkaan toivoa puolustaessaan Thermopylain solaa Persian maahantunkeutujia vastaan? Eivät, he tiesivät kuolevansa. Mutta heidän toivonsa olikin sankarien tuonpuoleisessa, kreikkalaisten Elysionissa. Näin toivo onkin hienosti valjastettu hyvään käyttöön jo ihmiskunnan alusta asti. Se on kuin koukku, johon napata.

Mutta kaikesta järjenvastaisuudestaan huolimatta, joskus toivo nappaa. Se on toinen ehta toivon ominaisuus. Aivan kuin lotossa, kukaan meistä ei tunne ketään, joka olisi voittanut. Mutta kuitenkin kyllähän me kaikki saamme aina kuulla ja lukea siitä yhdestä onnekkaasta. Ja voihan sitä ostaa monta lottoa, jospa tulisikin monta voittoa! Mutta jos oikein toivoo, lyöpä kaikki samoilla numeroilla sisään ja toivo jättipottia. 

Mutta siinäkin — sitä voi vain toivoa!

Toivossa kuitenkin piilee myös oleellinen ansa. Villi kirmaus keskellä keväistä nurmea voikin johtaa siihen, että piilossa lymyilevä punkki tarttuu koivillaan kiinni ohikiitävästä koivestasi, ryömii läpi kankaan ja karvoituksen johonkin sopivaan soppeen keskellä ihopoimujasi, pakaroiden väliin tai korvan taakse, ja löydettyään paljasta herkkää ihoasi painaa ahnaasti imukärsänsä sen läpi ja alkaa imeä vertasi kuin innokas kandi ensimmäistä verikoetta ottaessaan. Ja saatuaan ateriansa se vielä kiitokseksi oksentaa suolensa sisällön suoraan suoneesi, levittäen spirokeettabakteerinsa (Borrelia burgdorferi sensu lato) ympäri verenkiertoa ja näin aiheuttaen borrelioosia, bakteerivälitteistä infektiotautia (puhumattakaan TBE:stä eli virusvälitteistä puutiaisaivotulehduksesta).

Ja sairaus jos joka on sellainen asia, jonka kanssa etsimme toivoa. Jokainen tietää, kuinka ihanaa terveys on, vasta kun se puuttuu. Aivan kuten happikin! Mutta auta armias, kun edes pikku (mies) flunssa iskee ja kaataa sänkyyn. Silloin kyllä kelpaa huutaa Herraa apuun. Puhumattakaan vakavemmista taudeista. Sairaus, kuolema ?— nämä ovat toivon ytimessä. Näistä toivo syntyy. Paha ja hyvä ovat ikuisessa tanssissa keskenään; kolikosta ei voi valita vain yhtä puolta!

Ja tilanteen muuttuessa vakavaksi, sairauden muuttuessa krooniseksi, tai jopa terminaaliseksi, jää ainoaksi hoitomuodoksi enää alkuaineet 119 (hopium) ja 120 (copium). Pelastusta niistä ei saa, mutta ehkä kenties iloa ja voimaa jatkaa elämää eteenpäin, jopa rikastuttaen työnantajaa. Todellakin, toivon merkitys ei ole vain yksilön kannalta tärkeä, vaan myös laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Toivo tosiaan mahdollistaa yksilön hyödyllisen ja hyödynnettävän toiminnan, toivottomissakin tilanteissa (selvä evolutiivinen hyöty). Toivo on tärkeä lääke, jota yhteiskunta administroi palliatiivisessa tarkoituksessa, jottei romahdus olisi täydellinen. Mutta ennen kaikkea, jos kirmaat siellä niityllä, tai ruohikolla, tai metsässä, on suuri vaara saada punkki. Ne heräävät heti lumien sulattua, kuten kuka tahansa voi tarkastaa ajankohtaisesta punkkilive-kartasta verkossa: https://www.punkkilive.fi/punkkikartta

Kuva 1: Gotta catch them all! Löydätkö uudet tulokkaat jaksolliseen järjestemään?

Ja jos et voita lotossa, saatat sentään voittaa borrelioosin. Borrelioosi (Lymen tauti) puolestaan on sairaus, joka vie toivon varmasti mennessään. Sen voi akuutissa, lokaalissa vaiheessa havaita tyypillisestä oireestaan nimeltään erythema migrans, punaisesta n. 5 cm läpimitaltaan olevasta punoittumasta, joka kehittyy ja leviää radiaalisesti puremakohdan ympärille noin viikon kuluessa. Tämä johtuu siitä, että korkkiruuvimaiset spirokeettabakteerit ryhtyvät leviämään ulospäin puremakohdasta, aiheuttaen inflammarisen reaktion immuunipuolustukselta, mikä ilmenee punoituksena. Samalla, bakteeririntaman disseminoituessa puremakohdasta on mahdollista, että punoituskohdan sisemmät alueet palautuvat normaalinväriseksi, mistä nimitys härän silmä (”bulls eye” englanniksi) -ihottuma. Tämän jälkeen voi ilmetä 1–3 kuukauden kuluessa tartunnasta yleisoireita, kuten lämpöilyä, lymfadenopatiaa, pään- ja lihassärkyä, väsymystä, erilaisia oireita hermoston ja joskus niveltenkin alueelta. Anamneesissa potilas usein esittää liikuskelleensa tautivektorin kannalta endeemisellä alueella sekä moninaista yleisoireistoa, mutta diagnoosin kannalta EM on eittämättä merkittävin yksittäinen spesifi löydös. Tässä vaiheessa, jos ihottuma havaitaan ja diagnoosi tehdään oikein, Toivoa kuitenkin on. Tauti voidaan nimittäin hoitaa melko hyvin annoksella antibiootteja (amoksisilliini, doksisykliini tai lapsille erytromysiini).

Riippuen tartunnan aiheuttavan lajikkeen affiniteetista, bakteeri disseminoituu eri kudoksiin ja orgaaneihin aiheuttaen mahdollisesti kroonistuneen/pitkittyneen borrelioosin. Tyypillisimmin bakteeri hakeutuu joko 1) nivelkudokseen (nivelborrelioosi), mistä seuraa tyypillisesti niveltulehdusta (artriitti), eritoten polvissa, tai myalgiaa (lihaskipu) ja artralgiaa (nivelkipu), toisinaan myös sydäntulehdusta (kardiitti), sil­män side­kal­von­tu­lehdusta (konjunk­ti­viitti) tai sil­män si­säosien tu­lehdusta (uveiitti); 2) ihokudokseen (ihoborrelioosi), mikä ilmenee moniläiskäisenä (multilokulaarisena) erythema migransina, kroonisena atrofisena akrodermatiittina tai borreliaalisena lymfosytoomana; tai 3) hermokudokseen (neuroborrelioosi), minkä ensioire voi olla (kasvo)hermohalvaus, hermojuuritulehdus (polyradikuliitti) tai aivokalvotulehdus (meningniitti). Vuosien päästä voi ilmetä enkefalomyeliittia, jolloin rakko alkaa vuotaa ja halvauskohtauksia tulla raajoihin sekä kasvoihin. Luonnollisesti kaikki nämä oireet voivat esiintyä yhdessä tai erikseen, ja lisäksi bakteerin kaivautuessa johonkin aivan muuhun elimeen syntyy tuolle elimelle tyypillisiä oireita, esim. maksassa hepatiitti tai sikiössä keskenmeno. 

Differentiaalidiagnoosin tekeminen on siis hankalaa jopa tri Talolle, ja tauti jää alidiagnosoiduksi. Serologiset metodit, etenkin neuroborrelioosia epäiltäessä seerumista ja likvorista (jossa etenkin lymfosytaarinen pleosytoosi on tärkeä löydös) voivat jättää tartunnan havaitsematta, sillä tyypilliset IgG- ja IgM-vasta-ainepitoisuuksien suurentuminen ei välttämättä ole pysyvää, jolloin tauti jää latentiksi, aktivoituen myöhemmin. 

Erityisen hankalaksi taudin tekee se, että borreliabakteerit osaavat moduloida pintaproteiinejaan (antigeenejään), jolloin immuunipuolustuksen toimivuus haasteutuu luonnollisestikin. Lisäksi bakteeri voi saada leukosyytit tuottamaan interleukiini-10:ntä, mikä vaimentaa inflammaatiota. Lopuksi bakteeri voi, etenkin seerumissa, muuntautua korkkiruuvimaisesta muodostaan pyöreään, horrostavaan lepotilamuotoonsa, jossa se voi levätä dormanttina ja hyvin kestävänä, resistanttina monille kehon puolustustoimille (ja jopa lääkkeille) ja aktivoitua aiheuttamaan uusia tulehduksia olosuhteiden muuttuessa paremmiksi. Mutta toivolle on silti varaa, sillä myöhäisvaiheen borrelioosissa on saatu hyviä hoitotuloksia kolmen viikon keftriaksonikuurilla. Mutta haluatko ottaa riskin?

Kuva 2: Metsien imuttelija-kandi tahtoo antaa sinullekin fritsun, nam nam. Kuva: Richard Bartz.

Mutta tämä nyt on vain yksi mahdollisista onnettomuuksista, joissa meitä auttaa vain toivo. On suurempiakin ongelmia, maailmanlaajuisia ongelmia, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos. (On kuitenkin kysyttävä, onko ilmastonmuutos oikea ongelma, ja missä määrin siihen edes voimme vaikuttaa). 

Vastataksemme tällaisiin suuriin globaaleihin haasteisiin tarvitsemme kuitenkin suurempia toiveita (dream big). Ja niihin, kuten borrelioosiin, on yksi hyvä lähde: tiede (ja erikoislaatuiset ihmiset).

Elon Musk, maailmanpelastaja ja miljonääri (Tesla, PayPal, SolarCity), on sanonut saattavansa avaruusprojektinsa SpaceX:n Marsiin vuoteen 2030 mennessä. Onnistuu tai ei, silti Mars edustaa meille parasta toivoa selvitä planeettaamme vaivaavista katastrofeista. Kuvitella, täydellinen hiekkalaatikko, jossa aloittaa kaikki aivan alusta. Matkalle otetaan vain kauniit ja rohkeat, yli keskijakauman älykkyysosamäärässään yltävät ihmiset. Vihdoinkin mahdollisuus aloittaa alusta ja rakentaa täydellinen utopia maailmaan, joka on kuin omamme.

Kuva 4: Marsin hassuja pinnanmuotoja Cydonian alueella. Kekkosen kasvot sekä pentagoninen pyramidi — täydellisillä kulmilla.

Vai olisiko se sittenkin paluu takaisin kotiin? Eräiden teorioiden mukaan Mars itse asiassa on ihmiskunnan alkukoti. CIA käytti 80-luvulla etäkatselua (remote viewing) ja astraaliprojektiota projekti Tähtiportissa (Stargate) mm. tarkastellakseen Marsia, mistä jäi jäljelle mielenkiintoinen raportti. 

Tulos oli, että Marsissa näkijä havaitsi ekstraterrestiaalisia olioita: pitkiä, laihoja tyyppejä hassuissa vaatteissa asumassa pyramideissa Marsissa, jota piinasi ympäristön totaalinen romahdus, vesikato jne. Ufoja vaiko kauniita ja rohkeita? Mene ja tiedä. Mutta nykyäänkin erityisesti Cydonian tasanko on täynnä mielenkiintoisia anomalioita, joista voi yrittämällä erottaa jonkinlaisen kaupungin rauniot. Selviytyjät sitten pakenivat Maahan, ja heidän jatkoseikkailuistaan kuulemme mm. Gilgameshin eepoksessa, Raamatussa ja Eenokin kirjassa.

 Kuva 5: Eri muinaisia jumaluuksia eri kansoilta – Sumeriasta, Babyloniasta ja olmeekeilta. Aina sama käsilaukku!

Teoria kulkee jotakuinkin siten, että muinaiset marsilaiset loivat tai jalostivat elämän ja alkuihmisen maapallolle. Valitettavasti Maan magneettikentän muutokset altistivat Maan suuremmalle määrälle Auringon UV-säteilyä, mikä tuhosi neandertalien DNA:ta (ja hävitti myös megafaunan, esim. mammutit Maan päältä) ja lopulta heidät itsensä sukupuuttoon n. 40 000 v sitten, vaikka jotkut yrittivätkin epätoivoissaan suojautua luoliin (mm. punaokra, jota on käytetty luolamaalauksissa, saattoi olla alunperin eräänlainen paleoliittinen aurinkovoide). Mutta marsilaiset astuivat Maan päälle jumalina (tukikohtanaan Atlantis), jalostaen neanderdaaleista omalla DNA:llaan Homo Sapiensin, joka kykeni selviytymään “muuttuneessa turvallisuusympäristössä”. Hänet luotiin jumalten palvelijaksi, mutta hän kapinoi. Ja lopulta, kun jumalat tuhosivat (vai tuhottiin) itsensä Marsissa, jäimme aivan yksin tänne Maapallolle, orjiksi ilman isäntää. Joitakin jäänteitä täällä Maan päällä säilyi, kuten esimerkiksi Musta Ritari — Ufo-harrastajien mielestä kyseessä on avaruusolentojen/marsilaistaen 13 000 vuotta Maata kiertänyt satelliitti. Jäänteitä Annunakeista ja marsilaisista säilyi myös Antraktiksella, jääpeitteen alla, josta natsit ne löysivät 30-luvun tutkimusmatkoillaan (vinkkejä tästä tosin saivat Vril-seuran kauniit ja rohkeat meediot), mikä mahdollisti salaiset projektit, mm. Hanebau-aluksen, joilla natsit pakenivat keräämään voimiaan Antarktikselle. Myöhemmin USA pyrki operaatio Highjumpilla heitä savustaa ulos onnistumatta, sillä merestä nousseet Hanebaut ajoivat heidät pois. Jälkipolville dokumentaatio retkestä jäi vähäiseksi, salatun stauksen ja mysteeristen kuolemantapausten johdosta. Antarktis jäi natseille, ehkä muutakin Aurinkokunnastamme. Ja nyt taistelu jatkuu taivaalla. Kuuluisa hakkeri Gary McKinnon nimittäin esitti v. 2001–2012 tunkeutuneensa USA:n armeijan ja NASA:n tietoverkkoihin, saaden haltuunsa todisteita mm. antigravitaatioteknologiasta sekä ennen kaikkea rahdin ja miehistön siirtolokeja/miehistötietoja. Näiden joukossa oli upseereita, joiden toimialaksi oli merkitty “non-terrestial officer”, sekä lisäksi tuntemattomia aluksia joiden merkintänä ei ollut “USS” vaan “USSS”.

Kuva 7: Hanebaun piirustukset. Tai “piirrustukset”

Kuva 6: Yhdysvaltain salaisen avaruusaluksen TR-3B:n “patentti”

Teistä en tiedä, mutta minulle tämä (pähkähullu) ajatus tuo toivoa. Toivoa siitä, että vaikka räjäyttäisimme kolmannessa maailmansodassa koko planeettamme Marsiksi, voimme aina leikkiä jumalia seuraavassa maailmassa. Olen toiveikas, että saan leikkiä Ukkoa! Voitto sekin.

Jukka Solehmainen